Lähitapiola <3 Cuckoo

LähiTapiolan Sari Autio ja Sirpa Makkonen näkivät ensimmäisistä tapaamisista lähtien, että Cuckoolla on tekemisen meininki ja uskoivat, että tästä tulee vielä työelämän hauskin työhyvinvointisovellus.

Alussa oli vain visio, draivi ja innokkaat perustajat​

Olipa kerran kaksi innokasta nuorta naista, joilla oli visio hauskemmasta työelämästä ja työhyvinvoinnin lisäämisestä. Cuckoon perustamistarina on hyvin samanlainen kuin monilla muillakin startupeilla – alussa on vain visio jostain paremmasta. Startupien alkutaival on usein vaikea ja vision konkretisoimiseksi vaaditaan paljon uskoa omaan tekemiseen ja ennen kaikkea tarvitaan muita, jotka uskovat tekemiseesi yhtä paljon kuin sinä itse. Cuckoon toimitusjohtaja Veera Lehmonen toteaa, että startupeille asiakkaat, erityisesti he, jotka uskaltavat lähteä startupin matkaan jo alkutaipaleella, ovat kultaakin kalliimpia. Erityisesti isoilla yhtiöillä on loistava tilaisuus olla mahdollistamassa nuoren startupin kasvua. Hinta-laatusuhde alkuvaiheen startupin asiakkailla on loistava. Mutta uskoa ja intoa tekemiseen pitää löytyä.

LähiTapiola auttoi Cuckoo-linnun lentoon​

Myös Cuckoon alkutaipaleella oli tärkeää löytää samanhenkisiä yrityksiä, jotka uskoisivat Cuckoon potentiaaliin. Yksi tärkeimmistä oli LähiTapiola. LähiTapiolan Sari Autio ja Sirpa Makkonen näkivät ensimmäisistä tapaamisista lähtien, että Cuckoolla on tekemisen meininki ja uskoivat, että tästä tulee vielä työelämän hauskin työhyvinvointisovellus. LähiTapiola otti Cuckoo-sovelluksen pilotoitavaksi tammikuussa 2015.

Sovellus oli tuolloin vielä kovin yksinkertainen verrattuna nykyiseen, mutta sama pilke silmäkulmassa kuvatut taukovideot, pisteiden kerääminen ja iloiset linnut saivat hymyt LähiTapiolan pilottiryhmän huulille. Vappuna 2015 Cuckoo lanseerattiin koko organisaation käyttöön. Jännittäviä hetkiä elettiin, kun juuri ennen lanseeraustilaisuuden alkua serverit kaatuivat, mikä laittoi koko tilaisuuden mahdollistamisen vaakalaudalle. Kuten yleisesti tiedetään, onneksi yhteiset kokemukset, erityisesti vastoinkäymisistä selviäminen yhdessä tiivistää ryhmähenkeä. Serverit saatiin yhteistuumin korjattua ja lanseeraus vedettiin hyvällä tsempillä.

Cuckoo lanseerattiin koko LähiTapiola organisaation käyttöön vappuna 2015

Duunia, duunia – yhdessä

Lanseerauksen jälkeen yhteistyö tiivistyi Cuckoon jalkauttamiseksi koko organisaatioon. Yhdessä ideoitiin monia aktivointikeinoja kisoista yhteistaukoihin. Onkohan toimiston hissien nappuloissakin vielä Cuckoo-tarroja kannustamassa portaiden valintaan? Suuri panostus ja luotto yhteiseen tekemiseen kannatti. Yksi suurimmista onnistumisen hetkistä koettiin jo alkuvaiheessa, kun tavoitteet käyttäjämäärän suhteen saavutettiin – 800 rekisteröitynyttä käyttäjää oli huikea saavutus. Yhdessä saavutetut tavoitteet ja onnistumiset lisäsivät draivia ideoida lisää ja tehostaa toimintaa puolin ja toisin. LähiTapiolan kanssa koettujen kokemuksien myötä Cuckoota on kehitetty entistä paremmaksi, erityisesti huomioiden ison organisaation tarpeet ja toiveet.

Nykyään LähiTapiolan työntekijöistä yli 1400 käyttää Cuckoota ja Cuckoo on hyvin tiiviisti osana yrityskulttuuria. Ekstraboostia Cuckoon käyttöön tuovat säännöllisesti järjestetyt aktiivisuuskilpailut, joissa mahdollisuus voittaa kivoja palkintoja vetoaa kilpailuhenkisiin, sekä yhdessä tekeminen nostattaa tiimihenkeä.
Katja Granholm, Lähitapiola

“Cuckoo on myös otettu tiiviisti osaksi LähiTapiolan vuosikellon mukaisia teemoja – jo useamman vuoden ajan Cuckoo on esimerkiksi ollut mukana syksyisin järjestettävällä mielen hyvinvoinnin viikolla”, kiteyttää Katja Granholm LähiTapiolasta.

Yhteistyö syveni seuraavalle tasolle

Samanaikaisesti, kun Cuckoo otti ensimmäisiä askeleitaan, LähiTapiolassa kehitettiin uusi henkivakuutuksen ja hyvinvointipalvelut yhdistävä Älyhenkivakuutus. Älyhenkivakuutus on tuonut ensimmäisenä Suomessa hyvinvointipalvelut henkivakuutuksen lisänä. Cuckoon taukojumpat ja palvelut tuntuivat niin toimivilta, että ne haluttiin tarjota asiakkaille osana LähiTapiolan hyvinvointipalveluja.

“Me LähiTapiolassa uskomme tauottamisen hyötyihin hyvinvoinnin edistämisen kannalta, ja vakuuttaminenhan on pitkälti ennaltaehkäisyä. Cuckoon käytöllä voidaan tutkitusti ennaltaehkäistä selkä- ja niskaseudun vaivoja ja työkyvyttömyyttä, minkä vuoksi Cuckoon palveluiden tarjoaminen osana Älyhenkivakuutuksen hyvinvointipalveluja tuntui luontevalta lisältä LähiTapiolan konseptiin”, kertoo Heli Neuvonen LähiTapiolasta.

Cuckoon käytöllä voidaan tutkitusti ennaltaehkäistä selkä- ja niskaseudun vaivoja ja työkyvyttömyyttä, minkä vuoksi Cuckoon palveluiden tarjoaminen osana Älyhenkivakuutuksen hyvinvointipalveluja tuntui luontevalta lisältä LähiTapiolan konseptiin.
Heli Neuvonen, LähiTapiola

Yhteistyön laajentaminen tuntui myös Cuckoon puolesta luontevalta seuraavalta askeleelta ja yhteistyö Älyhenkivakuutuksen kanssa alkoi vuonna 2017. Nykyisin Cuckoo on yksi Älyhenkivakuutuksen pääkumppaneista ja pidetyt sisällöt ovat edelleen tarjolla LähiTapiolan asiakkaille.

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

“Yhdessä kehittäminen on ollut yhteistyön suola molemmin puolin. Avoin, innostunut ja iloinen meininki on inspiroivaa. Yhteisistä tapaamisistamme on aina syntynyt uusia ideoita edistettäväksi ja Cuckoolaisten kyky ymmärtää Älyhenkivakuutus-konseptimme tarpeita on ollut ihailtavaa. Joustavasti toimivan oman alansa ammattilaistiimin kanssa on ollut ilo tehdä yhteistyötä”, iloitsee Neuvonen.

LähiTapiolan ja Cuckoon yhteistyötä on kehitetty yhdessä jo seitsemän vuoden ajan, eikä uusille ideoille näy loppua. Yritysten missiot tukevat hyvin toisiaan ja viimeisimpänä vireille on laitettu vuoden 2022 loppuun asti kestävä markkinointiyhteistyö Älyhenkivakuutus-konseptin ympärille. Yhteistyön teemana on “Vakuuta itsesi ilolla” ja luvassa on monen monta hauskaa tempausta kuten kisoja Cuckoossa, yhteinen livejumppa sekä lisää webinaareja ja blogeja – kannattaa siis pysyä kuulolla!

Lisää Asiakastarinoita

Siilinjärven kunnassa päiväkodit käyttävät Cuckoota

Siilijärven kunnassa kolme päiväkotia alkoi vuoden 2022 syksyllä käyttämään Cuckoota. Tässä artikkelissa avaamme hieman, miten Cuckoo tukee työhyvinvointia varhaiskasvatuksen yhteydessä.

“Ihan mahtavaa” – Näin kauppakamari hyödyntää Cuckoo-sovellusta

Helsingin seudun kauppakamarissa Cuckoo on ollut käytössä jo vuodesta 2017 asti. Organisaation 79 työntekijästä jo 70% on aktiivisia Cuckoo-käyttäjiä.

Lähitapiola <3 Cuckoo

LähiTapiolan Sari Autio ja Sirpa Makkonen näkivät ensimmäisistä tapaamisista lähtien, että Cuckoolla on tekemisen meininki ja uskoivat, että tästä tulee vielä työelämän hauskin työhyvinvointisovellus.