Taukojumppa hartioille – Markus Pöyhösen ohjeilla jumeille kyytiä

Taukojumppa avuksi niska- ja hartiaseudun vaivoihin. Tähän et tarvitse erillisiä välineitä tai paljoa aikaa. Voit tehdä liikkeet missä ja milloin vain.

Tämän artikkelin asiantuntijana toimii entinen ammattiurheilija ja liikuntaohjaaja Markus Pöyhönen

”Säännöllinen taukojumppa auttaa torjumaan istumatyön vahinkoja aktivoimalla kehoa, lisäämällä verenkiertoa ja vahvistamalla lihaksia. Nämä edesauttavat ehkäisemään selkäongelmia, lihasjännitystä ja muita kiputiloja. Ja mikä parasta, tauon voi pitää pieni pilke silmäkulmassa ja tuoda samalla lisäenergiaa päivään! Mieli virkistyy ja ryhtikin paranee. Taukojumppaa ei siis kannata aliarvioida – vaikutus erityisesti pitkällä aikavälillä on suuri!”

Niskat- ja hartiajumeihin apua taukoliikunnalla

Alta löydät Markus Pöyhösen suunnittelemat taukojumppaohjeet niska- ja hartiaseutua herättelevään taukojumppaan. Jokaista liikettä tehdään puoli minuuttia, joten aikaa ei mene yhteensä enempää kuin 3 minuuttia.

1. Kyykky ja käden ojennus

Kyykkää ja nosta vuorotellen käsi kohti suoraksi ylöspäin.

2. Käsivarret liikkeelle

Nosta kyynärpäät kylkiin kiinni, käsivarret eteenpäin, kämmenet nyrkissä. Nosta kyynärpäät ylöspäin, käsivarsi yhdeksänkymmenen asteen kulmassa. Viel lopuksi käsivarret suoraan eteenpäin.

3. Näkymätön koripallo

Kuvittele pompottavasti koripalloa yhdellä kädellä. Jousta polvista jokaisella pompahduksella. Toista liike molemmin puolin.

4. Autolla ajo

Ota näkymättömästä auton ratista kiinni. Lähde pyörittämään puolelta toiselle, pidä käsivarret suorina. Voit siirtää painoa puolelta toiselle tai joustaa polvista.

5. Ilmasoutu

Seiso tukevasti, jalat noin hartioiden leveydellä. Vie käsivarret ripeästi suoraan eteenpäin. Vedä kämmenet kiinni rintaan, kuin soutaisit pystyliikkeessä. Pidä vartalo paikoillaan, muista keskivartalon tuki.

Tästä lisää erilaisia taukojumppia

🏃‍♂️Maanantai ja kiirettä pukkaa?
⚡️Cuckoon Nano-tauko auttaa!
👉 Nämä päivän pelastavat pikatauot löydät Cuckoosta, kategoriasta Nano-tauko!#cuckooworkout #työhyvinvointi #työssäjaksaminen #jaksaminen #workplacewellbeing #taukojumppa #taukoliikunta #workplacewellness #taukojumppasivu

🏃‍♂️Maanantai ja kiirettä pukkaa?
⚡️Cuckoon Nano-tauko auttaa!
👉 Nämä päivän pelastavat pikatauot löydät Cuckoosta, kategoriasta Nano-tauko!

#cuckooworkout #työhyvinvointi #työssäjaksaminen #jaksaminen #workplacewellbeing #taukojumppa #taukoliikunta #workplacewellness #taukojumppasivu
...

Kun koolla ei ole vielä, pieni ilo riittää! Tästä Nano-tauko tälle perjantaille, olkaa hyvä! Lupaamme, että tämän ehdit tehdä 🏃‍♂️⚡️ Lisää pikataukoja löydät Cuckoosta! #taukojumppa #taukoliikunta #taukoliikuntasovellus #smartbreak #cuckooworkout #työhyvinvointi #taukojumppasivu

Kun koolla ei ole vielä, pieni ilo riittää! Tästä Nano-tauko tälle perjantaille, olkaa hyvä! Lupaamme, että tämän ehdit tehdä 🏃‍♂️⚡️ Lisää pikataukoja löydät Cuckoosta! #taukojumppa #taukoliikunta #taukoliikuntasovellus #smartbreak #cuckooworkout #työhyvinvointi #taukojumppasivu ...

Kiire? Ei hätää! Nano-tauko auttaa⚡️Tämän ja monta muuta pikaista virkistystä löydät nyt Cuckoosta! 🤸‍♂️#työhyvinvointi #jaksaminen #cuckooworkout #taukojumppasivu

Kiire? Ei hätää! Nano-tauko auttaa⚡️Tämän ja monta muuta pikaista virkistystä löydät nyt Cuckoosta! 🤸‍♂️

#työhyvinvointi #jaksaminen #cuckooworkout #taukojumppasivu
...

Tästä keskiviikolle Nano-tauko! 💥 Nämä ja paljon muuta löydät nyt Cuckoosta!💪 Käy tutustumassa osoitteessa cuckoo.fi#taukoliikunta #taukojumppa #cuckooworkout #työhyvinvointi #taukojumppasivu

Tästä keskiviikolle Nano-tauko! 💥 Nämä ja paljon muuta löydät nyt Cuckoosta!💪 Käy tutustumassa osoitteessa cuckoo.fi

#taukoliikunta #taukojumppa #cuckooworkout #työhyvinvointi #taukojumppasivu
...

Tässä tiistain nanoilut! 20 sekunnissa ei paljoa ehdi, mutta tämän tauon ehdit pitää 💪 Käy tutustumassa uutuuteen Cuckoossa 🫶
#taukoliikunta #taukojumppa #cuckooworkout #työhyvinvointi #taukojumppasivu

Tässä tiistain nanoilut! 20 sekunnissa ei paljoa ehdi, mutta tämän tauon ehdit pitää 💪 Käy tutustumassa uutuuteen Cuckoossa 🫶
#taukoliikunta #taukojumppa #cuckooworkout #työhyvinvointi #taukojumppasivu
...

Jääkö töissä tauko pitämättä kiireen takia? Ymmärrämme. Päivät voivat olla hektisiä. Sitä varten meiltä löytyy nyt uutuutena NANO-TAUOT 💥20 sekunnin pikainen virkitys, jonka jälkeen ajatus kulkee paremmin. Lupaamme, että tämän tauon ehdit pitää! 💪#cuckooworkout #taukoliikuntasovellus #taukoliikunta #taukojumppa #hyvinvointi #taukojumppasivu

Jääkö töissä tauko pitämättä kiireen takia? Ymmärrämme. Päivät voivat olla hektisiä. Sitä varten meiltä löytyy nyt uutuutena NANO-TAUOT 💥20 sekunnin pikainen virkitys, jonka jälkeen ajatus kulkee paremmin. Lupaamme, että tämän tauon ehdit pitää! 💪

#cuckooworkout #taukoliikuntasovellus #taukoliikunta #taukojumppa #hyvinvointi #taukojumppasivu
...

Pian Cuckooseen ilmestyy nopeita 20-30 sekunnin nanotaukoja jotka auttavat pitää mielen virkeenä sillon kun on todella kiireellinen päivä ☺️ #taukojumppa #cuckoo #hyvinvointi #taukojumppasivu

Pian Cuckooseen ilmestyy nopeita 20-30 sekunnin nanotaukoja jotka auttavat pitää mielen virkeenä sillon kun on todella kiireellinen päivä ☺️ #taukojumppa #cuckoo #hyvinvointi #taukojumppasivu ...

Ensi viikon torstaina testataan @markus_poyhonen kanssa tätä ja jotain muutakin hauskaa! 🕺🏼 Onko sulla meille joku hauska haaste? Heitä se kommentteihin! ⬇️Liity mukaan ilmaiseen taukotreeniin to 8.9 klo 11.30-12.00!💙 Treenin tarjoaa @lahitapiola_lokaltapiola Älyhenkivakuutus 💙 ja osallistujien kesken arvotaan yllätyspalkintoja!Tule mukaan: https://vimeo.com/event/2369331/8474090adc#taukojumppasivu

Ensi viikon torstaina testataan @markus_poyhonen kanssa tätä ja jotain muutakin hauskaa! 🕺🏼 Onko sulla meille joku hauska haaste? Heitä se kommentteihin! ⬇️

Liity mukaan ilmaiseen taukotreeniin to 8.9 klo 11.30-12.00!

💙 Treenin tarjoaa @lahitapiola_lokaltapiola Älyhenkivakuutus 💙 ja osallistujien kesken arvotaan yllätyspalkintoja!

Tule mukaan: https://vimeo.com/event/2369331/8474090adc

#taukojumppasivu
...

This error message is only visible to WordPress admins
Error: Access Token is not valid or has expired. Feed will not update.

Usein kysyttyjä kysymyksiä taukojumpasta

Taukojumppa vähentää istumisen haittoja sekä lihasjännitystä, lisäksi se parantaa verenkiertoa ja ergonomiaa. Tämä kaikki lisää energiaa sekä parantaa keskittymiskykyä, eli taukojumppa on tärkeä työkalu terveellisen ja tuottavan työpäivän varmistamiseksi.

Taukojumppien määrä riippuu työpäivän pituudesta, mutta yleinen suositus on tauottaa työntekoa liikkumalla säännöllisesti. Tähän sopii esimerkiksi 5-10 minuutin tauko kahden tunnin välein. Tämä ehkäisee väsymystä sekä parantaa keskittymistä.

Toimistossa onnistuu esimerkiksi niskan kierrot, olkapäiden ja ranteen pyöritykset, jalkojen ojennukset sekä selän pyöristys ja ojennus. Myös kävely toimistotilassa on parhaimmillaan erinomainen taukojumppa.

Erityisen hyvin taukojumppa ehkäisee istumisen haittoja, eli lihaskireyttä sekä lihasheikkoutta, ja niska- ja hartiaseudun kipuja. Verenkierto paranee kokonaisvaltaisesti, mikä vaikuttaa keskittymiseen sekä vireyteen. Lisäksi taukojumppa ehkäisee stressiä parantamalla mielialaa.

Istuminen aiheuttaa hyvin usein niska- ja hartia seudun ongelmia. Näitä voi ehkäistä esimerkiksi niskan kierroilla, niskan sivutaivutuksilla, olkapäiden pyöristyksillä sekä hartian venytyksillä. Liikkeet tulee tehdä hitaasti ja hallitusti.

Tehokkuutta työpäiviin Cuckoon avulla

Cuckoo on hyvinvointisovellus, josta löydät yli 1 000 fysioterapeutin suunnittelemaa taukoliikuntavideota. Cuckoo tuo säännölliset, lyhyet tauot rytmittämään työpäivää sekä auttamaan palautumisessa jo työaikana sekä sen jälkeen.

Cuckoon pelilliset ominaisuudet houkuttelevat ja muistuttavat pitämään taukoja: jokaisesta tauosta ja merkitystä aktiviteetista saat pisteitä, kerrytät streakia ja näet edistymisesi.

Pelillistettyä hyvinvointia työpäivään

Keräämällä pisteitä etenet kartalla ja voit osallistua kilpailuihin ja voittaa upeita palkintoja! Jos yritykselläsi on Cuckoo käytössä voit myös seurata työkavereidesi etenemistä, muodostaa sisäisiä tiimejä sekä haastaa kollegoita. Cuckoota käyttää jo reilut 200 eri yritystä ja organisaatiota.

Cuckoo-hyvinvointisovellus edistää tutkitusti työhyvinvointia. Työterveyslaitoksen teettämän tutkimuksen mukaan Cuckoon aktiivisella käytöllä on positiivinen vaikutus sosiaaliseen, henkiseen ja fyysiseen jaksamiseen. Lisäksi tutkimuksessa selvisi, että sairauspoissaoloja pystyttiin vähentämään Cuckoon käytöllä kolmen kuukauden intervention aikana 0,5 päivää/henkilö. Muita koettuja hyötyjä Cuckoo-sovelluksen käytöstä oli parantunut palautuminen ja lisääntynyt yhteisöllisyyden kokemus työpaikalla. Lue lisää tutkimuksesta täältä.

Lisää sisältöä työpäivän tueksi

Cuckoon uusi ominaisuus: Tilastot motivoimassa ja tukemassa taukoliikuntaa

Me Cuckoolla kehitämme jatkuvasti sovellustamme vastataksemme paremmin käyttäjiemme tarpeisiin ja tarjotaksemme entistä paremman käyttökokemuksen. Tavoitteenamme on motivoida käyttäjiä pitämään säännöllisesti taukoja työpäivän aikana ja huolehtimaan kokonaisvaltaisesti hyvinvoinnistaan.

Laatikkohengitys: Yksinkertainen tekniikka stressin hallintaan ja hyvinvoinnin lisäämiseen

Yhä hektisemmässä maailmassa helppojen ja tehokkaiden stressinhallintakeinojen tarve on suurempi kuin koskaan. Me Cuckoolla uskomme, että yksinkertaisilla mutta tehokkailla työkaluilla voi olla merkittävä vaikutus hyvinvointiin. Yksi tällainen työkalu on laatikkohengitys, jota käyttävät esimerkiksi huippu-urheilijat stressin hallitsemiseksi, keskittymisen parantamiseksi ja resilienssin vahvistamiseksi.

Aivosumu – Miten työn säännöllinen tauottaminen ehkäisee sitä

Moni meistä on kokenut tilanteen, jossa ajatus ei kulje, keskittyminen on vaikeaa ja yksinkertaisetkin tehtävät tuntuvat raskailta. Tämä ilmiö tunnetaan nimellä aivosumu. Se ei ole virallinen lääketieteellinen diagnoosi, mutta siitä kärsivät voivat tuntea itsensä väsyneiksi, hämmentyneiksi ja tehottomiksi.

Rakkautta iloiselta Cuckoo-joukoltamme

“Työmme vaatii kykyä keskittyä monen tunnin ajan, minkä takia esimerkiksi Cuckoon mindfulness tauot ovat olleet todella hyödyllisiä meidän työntekijöillemme.”

“Tämä teidän koko konsepti oon niin mahtava! Tämä OIKEASTI toimii. Tää konsepti on ihan uskomaton! Kiitos siitä. Ja tän avulla niitä taukoja oikeasti tulee pidettyä ja niitä haluaa pitää, koska tulee halu kerätä lisää niitä pisteitä – aikuinenkin mieli toimii lapsen lailla”

“Cuckoohon menin mukaan hieman vastahakoisesti (”länsimaista hapatusta” ajattelin), mutta se on kyllä ihan loistava; tauot ovat riittävän lyhyitä ja ytimekkäitä, että ne pystyy ottamaan jokapäiväiseksi rutiiniksi, mutta silti niistä saa hyvin virtaa!”