Cuckoon toimitusjohtaja Amel Gaily on Diilin uusi neuvonantaja!

Meillä on suuri ilo ilmoittaa, että ohjelman uutena neuvonantajana nähdään Cuckoon CEO Amel Gaily. Start-up maailman erityisosaajana tunnettu Gaily aloitti Cuckoon toimitusjohtajana alkuvuodesta 2023.

Amel on kotimaisen startup-maailman asiantuntija, ja hän on toiminut mm. Finnish Business Angels Network Ry:n toimitusjohtajana ennen aloitustaan Cuckoolla. Hän on myös kysytty puhuja, jolla on takanaan pitkä ura sijoitusalalla.

Amel teki Diili-tuotantoon vaikutuksen jo vieraillessaan keväällä 2021 ensimmäisen kauden finaalissa, jossa hän auttoi finalisteja pitchaustensa kanssa. Amel haluttiinkin mukaan uuden kauden neuvonantajaksi vakuuttavan businessosaamisensa sekä sanavalmiin esiintymisensä ansioista.

”Odotan kilpailijoilta heittäytymistä uuteen ja mukavuusalueelta poistumista, luovuutta ja ratkaisukeskeisyyttä ja punnittua riskinottoa”, Amel Gaily sanoo.

Ohjelman luotsaajana jatkaa Jaajo Linnonmaa ja toisena neuvonantajana Toni Lähde.

”Amelilla on pitkä kokemus erilaisista johtotehtävistä, joten hän varmasti tietää mitä voittajalta vaaditaan. Uutena jäsenenä hän tuo myös hyvää energiaa ja uusia ajatuksia johtoryhmään. Lisäksi uskon, että Amelin suora ulosanti sekä huumori tuovat Diiliin aivan uutta potkua. Toki odotan eniten, löytyykö iloisesta Amelista myös se vihaisempi puoli, kun kilpailijat tötöilevät”, Jaajo sanoo.

Suomen vaativimpana työhaastatteluna tunnettu Diili nähdään maanantai-iltaisin kello 21:00 Nelosella sekä Ruutu+ -palvelussa.

Aloita paremmat rutiinit tänään.

Cuckoolla lisäät hyvinvointia työpäivääsi, vain 3,96 €/kk.