Helppo, nopea ja tehokas – täydellinen 5 liikkeen taukojumppa!

Täydelliseen taukojumppaan et tarvitse välineitä, et varusteita, tiettyä vaatetusta tai ulkopuolista ohjausta. Aikaakin riittää vain muutama minuutti! Löydät havainnollistavat gifit jutun lopusta.

Tämän artikkelin asiantuntijana toimii fysioterapeutti Sini Korhonen

”Kaikki pienetkin jutut, kuten kävely tulostimelle tai kahvihuoneeseen ovat tärkeitä. Samoin se, valitseeko hissin vai portaat. Lisäksi on hyvä kehittää itselleen rutiineja, kuten hartioiden pyörittelyä aina tuolilta noustessa.”

Täydellinen viiden liikkeen taukojumppa

Alta löydät fysioterapeutti Sini Korhosen suunnittelemat taukojumppaohjeet koko kehoa herättelevään taukojumppaan. Jokaista liikettä tehdään puoli minuuttia, joten aikaa ei mene yhteensä enempää kuin 2,5 minuuttia.

Lopussa myös tulostettavat kuvalliset taukojumppaohjeet!

1. Selän pyöristys ja rintarangan avaus​

Kumarru rentona roikottaen ylävartaloa kohti lattiaa. Nouse ylös, vie kädet sivuille ja avaa rinta. Toista.

2. Varpaille nousu​

Nosta kantapäät irti lattiasta ja nouse päkiöille. Laske kantapäät alas. Tee toistoja.

3. Kyljen venytys

Astu vasen jalka oikean jalan taakse ristiin. Nosta vasen käsi ylös. Taivuta kylkeä oikealle päin. Toista toiseen suuntaan.

4. Käsien sahaus​

Kurkota vuorokäsin eteenpäin, jolloin vartaloon tulee kiertoliikettä.

5. Hartioiden pyörittely ja pumppaus​

Pyöräytä hartioita muutaman kerran taakse ja eteen. Tee pumppaavaa liikettä nostamalla hartioita kohti korvia. Toista liikesarja.

Mitä taukojumppa on?​

Taukojumppa on kevyttä liikuntaa, joka nostaa vireystilaa ja aktivoi kehoa. Täydellinen taukojumppa on helppo, nopea ja tehokas. Et tarvitse välineitä, varusteita, tiettyä vaatetusta tai ulkopuolista ohjausta. Aikaakin riittää vain muutama minuutti!

Entä miksi taukojumppa on tärkeää? Suuri osa ihmisistä viettää työpäivänsä istuen tietokoneen ääressä, eikä fyysisiä ponnisteluita tule kahvikupin nostamista enempää. Ryhti painuu kasaan ja pitkäaikainen seisominen tuntuu työläältä. Näillä vinkeillä voit tarkistaa, onko työskentelyasentosi optimaalinen. Jos kököttää koko päivän samassa asennossa, niveliin kohdistuu yksipuolista painetta ja lihasten tasapaino järkkyy, kun toiset lihakset ovat koko päivän rasituksessa ja toiset levossa.

Fysioterapeutti Sini Korhosen mukaan olisi tärkeää, että staattinen asento keskeytyy ja vaihtuu työpäivän aikana – avain hyvinvointiin on vaihtaa  työskentelyasentoa puolen tunnin välein ja pitää taukojumppa säännöllisesti. Yhteiset taukojumppaohjeet pitäisi löytyä jokaiselta työpaikalta.

Löydät tulostettavat taukojumppaohjeet  ja havainnollistavat gifit jutun lopusta. Jatka siis lukemista!

Tästä lisää erilaisia taukojumppia

🏃‍♂️Maanantai ja kiirettä pukkaa?
⚡️Cuckoon Nano-tauko auttaa!
👉 Nämä päivän pelastavat pikatauot löydät Cuckoosta, kategoriasta Nano-tauko!#cuckooworkout #työhyvinvointi #työssäjaksaminen #jaksaminen #workplacewellbeing #taukojumppa #taukoliikunta #workplacewellness #taukojumppasivu

🏃‍♂️Maanantai ja kiirettä pukkaa?
⚡️Cuckoon Nano-tauko auttaa!
👉 Nämä päivän pelastavat pikatauot löydät Cuckoosta, kategoriasta Nano-tauko!

#cuckooworkout #työhyvinvointi #työssäjaksaminen #jaksaminen #workplacewellbeing #taukojumppa #taukoliikunta #workplacewellness #taukojumppasivu
...

Kun koolla ei ole vielä, pieni ilo riittää! Tästä Nano-tauko tälle perjantaille, olkaa hyvä! Lupaamme, että tämän ehdit tehdä 🏃‍♂️⚡️ Lisää pikataukoja löydät Cuckoosta! #taukojumppa #taukoliikunta #taukoliikuntasovellus #smartbreak #cuckooworkout #työhyvinvointi #taukojumppasivu

Kun koolla ei ole vielä, pieni ilo riittää! Tästä Nano-tauko tälle perjantaille, olkaa hyvä! Lupaamme, että tämän ehdit tehdä 🏃‍♂️⚡️ Lisää pikataukoja löydät Cuckoosta! #taukojumppa #taukoliikunta #taukoliikuntasovellus #smartbreak #cuckooworkout #työhyvinvointi #taukojumppasivu ...

Kiire? Ei hätää! Nano-tauko auttaa⚡️Tämän ja monta muuta pikaista virkistystä löydät nyt Cuckoosta! 🤸‍♂️#työhyvinvointi #jaksaminen #cuckooworkout #taukojumppasivu

Kiire? Ei hätää! Nano-tauko auttaa⚡️Tämän ja monta muuta pikaista virkistystä löydät nyt Cuckoosta! 🤸‍♂️

#työhyvinvointi #jaksaminen #cuckooworkout #taukojumppasivu
...

Tästä keskiviikolle Nano-tauko! 💥 Nämä ja paljon muuta löydät nyt Cuckoosta!💪 Käy tutustumassa osoitteessa cuckoo.fi#taukoliikunta #taukojumppa #cuckooworkout #työhyvinvointi #taukojumppasivu

Tästä keskiviikolle Nano-tauko! 💥 Nämä ja paljon muuta löydät nyt Cuckoosta!💪 Käy tutustumassa osoitteessa cuckoo.fi

#taukoliikunta #taukojumppa #cuckooworkout #työhyvinvointi #taukojumppasivu
...

Tässä tiistain nanoilut! 20 sekunnissa ei paljoa ehdi, mutta tämän tauon ehdit pitää 💪 Käy tutustumassa uutuuteen Cuckoossa 🫶
#taukoliikunta #taukojumppa #cuckooworkout #työhyvinvointi #taukojumppasivu

Tässä tiistain nanoilut! 20 sekunnissa ei paljoa ehdi, mutta tämän tauon ehdit pitää 💪 Käy tutustumassa uutuuteen Cuckoossa 🫶
#taukoliikunta #taukojumppa #cuckooworkout #työhyvinvointi #taukojumppasivu
...

Jääkö töissä tauko pitämättä kiireen takia? Ymmärrämme. Päivät voivat olla hektisiä. Sitä varten meiltä löytyy nyt uutuutena NANO-TAUOT 💥20 sekunnin pikainen virkitys, jonka jälkeen ajatus kulkee paremmin. Lupaamme, että tämän tauon ehdit pitää! 💪#cuckooworkout #taukoliikuntasovellus #taukoliikunta #taukojumppa #hyvinvointi #taukojumppasivu

Jääkö töissä tauko pitämättä kiireen takia? Ymmärrämme. Päivät voivat olla hektisiä. Sitä varten meiltä löytyy nyt uutuutena NANO-TAUOT 💥20 sekunnin pikainen virkitys, jonka jälkeen ajatus kulkee paremmin. Lupaamme, että tämän tauon ehdit pitää! 💪

#cuckooworkout #taukoliikuntasovellus #taukoliikunta #taukojumppa #hyvinvointi #taukojumppasivu
...

Pian Cuckooseen ilmestyy nopeita 20-30 sekunnin nanotaukoja jotka auttavat pitää mielen virkeenä sillon kun on todella kiireellinen päivä ☺️ #taukojumppa #cuckoo #hyvinvointi #taukojumppasivu

Pian Cuckooseen ilmestyy nopeita 20-30 sekunnin nanotaukoja jotka auttavat pitää mielen virkeenä sillon kun on todella kiireellinen päivä ☺️ #taukojumppa #cuckoo #hyvinvointi #taukojumppasivu ...

Ensi viikon torstaina testataan @markus_poyhonen kanssa tätä ja jotain muutakin hauskaa! 🕺🏼 Onko sulla meille joku hauska haaste? Heitä se kommentteihin! ⬇️Liity mukaan ilmaiseen taukotreeniin to 8.9 klo 11.30-12.00!💙 Treenin tarjoaa @lahitapiola_lokaltapiola Älyhenkivakuutus 💙 ja osallistujien kesken arvotaan yllätyspalkintoja!Tule mukaan: https://vimeo.com/event/2369331/8474090adc#taukojumppasivu

Ensi viikon torstaina testataan @markus_poyhonen kanssa tätä ja jotain muutakin hauskaa! 🕺🏼 Onko sulla meille joku hauska haaste? Heitä se kommentteihin! ⬇️

Liity mukaan ilmaiseen taukotreeniin to 8.9 klo 11.30-12.00!

💙 Treenin tarjoaa @lahitapiola_lokaltapiola Älyhenkivakuutus 💙 ja osallistujien kesken arvotaan yllätyspalkintoja!

Tule mukaan: https://vimeo.com/event/2369331/8474090adc

#taukojumppasivu
...

Helppo

Täydellinen taukojumppa on yksinkertainen ja helppo – sen voi toteuttaa missä ja milloin vain! Esimerkiksi tulostimelle kävellessä voit tehdä varpaille nousuja ja vartalon kiertoja. Jopa istuessa paikallaan palaverissa voi pyöritellä hartioita tai venyttää niskaa. Näin helpoilla pienillä liikkeillä voit edistää verenkiertoa ja laittaa aineenvaihduntaa liikkeelle.

”Taukojumppaa varten ei tarvitse varata välineitä tai vaihtaa vaatetusta.​”

Sini Korhonen, Fysioterapeutti

Nopea

Aikuisten liikuntasuosituksen ytimessä on tuttu suositus: 2,5h sykettä kohottavaa liikuntaa viikossa. Suositusta lähdetään usein suorittamaan työpäivän jälkeen salille tai lenkkipoluille. Tutkimusten mukaan reipaskaan liikunta työpäivän jälkeen ei kuitenkaan riitä kompensoimaan istumisen aiheuttamia terveysriskejä, vaan kroppaa pitäisi aktivoida ottamalla taukojumppa säännölliseksi osaksi työpäiviä.

Uusista suosituksista on poistunut vaade vähintään 10 minuutin kestoisista liikkumishetkistä. Nykyään korostetaan entistä enemmän kevyttä liikuskelua ja paikallaanolon tauottamista, joita tulisi tehdä päivittäin – mitä useammin, sen parempi. Muutama minuutti kerrallaan riittää. 

Rakkautta iloiselta Cuckoo-joukoltamme

“Työmme vaatii kykyä keskittyä monen tunnin ajan, minkä takia esimerkiksi Cuckoon mindfulness tauot ovat olleet todella hyödyllisiä meidän työntekijöillemme.”

“Tämä teidän koko konsepti oon niin mahtava! Tämä OIKEASTI toimii. Tää konsepti on ihan uskomaton! Kiitos siitä. Ja tän avulla niitä taukoja oikeasti tulee pidettyä ja niitä haluaa pitää, koska tulee halu kerätä lisää niitä pisteitä – aikuinenkin mieli toimii lapsen lailla”

“Cuckoohon menin mukaan hieman vastahakoisesti (”länsimaista hapatusta” ajattelin), mutta se on kyllä ihan loistava; tauot ovat riittävän lyhyitä ja ytimekkäitä, että ne pystyy ottamaan jokapäiväiseksi rutiiniksi, mutta silti niistä saa hyvin virtaa!”

Taukojumppa on tehokasta​

Tutkitusti jo muutaman minuutin taukojumppa tuo merkittäviä hyötyjä mielen ja kehon hyvinvoinnille. Taukojumppa liikkeet auttavat saamaan tasapainoa kroppaan, sillä lihakset, nivelet ja tukirakenteet saavat tasaisemmin kuormitusta. Kun meillä on hyvä olo kehossa, voimme myös henkisesti paremmin. Taukojumppa lisää myös tehokkuutta, keskittymiskykyä, vireyttä ja uuden oppimista.  Työterveyslaitoksen (2018) teettämän tutkimuksen mukaan taukoliikuntasovellus Cuckoon aktiivinen käyttö parantaa käyttäjien palautumista, vähentää sairaspoissaoloja ja lisää yhteisöllisyyden kokemusta työpaikalla.

”Taukojumppa lisää tehokkuutta, keskittymiskykyä, vireyttä ja uuden oppimista.”

Sini Korhonen, Fysioterapeutti

Usein kysyttyjä kysymyksiä taukojumpasta

Taukojumppa vähentää istumisen haittoja sekä lihasjännitystä, lisäksi se parantaa verenkiertoa ja ergonomiaa. Tämä kaikki lisää energiaa sekä parantaa keskittymiskykyä, eli taukojumppa on tärkeä työkalu terveellisen ja tuottavan työpäivän varmistamiseksi.

Taukojumppien määrä riippuu työpäivän pituudesta, mutta yleinen suositus on tauottaa työntekoa liikkumalla säännöllisesti. Tähän sopii esimerkiksi 5-10 minuutin tauko kahden tunnin välein. Tämä ehkäisee väsymystä sekä parantaa keskittymistä.

Toimistossa onnistuu esimerkiksi niskan kierrot, olkapäiden ja ranteen pyöritykset, jalkojen ojennukset sekä selän pyöristys ja ojennus. Myös kävely toimistotilassa on parhaimmillaan erinomainen taukojumppa.

Erityisen hyvin taukojumppa ehkäisee istumisen haittoja, eli lihaskireyttä sekä lihasheikkoutta, ja niska- ja hartiaseudun kipuja. Verenkierto paranee kokonaisvaltaisesti, mikä vaikuttaa keskittymiseen sekä vireyteen. Lisäksi taukojumppa ehkäisee stressiä parantamalla mielialaa.

Istuminen aiheuttaa hyvin usein niska- ja hartia seudun ongelmia. Näitä voi ehkäistä esimerkiksi niskan kierroilla, niskan sivutaivutuksilla, olkapäiden pyöristyksillä sekä hartian venytyksillä. Liikkeet tulee tehdä hitaasti ja hallitusti.

Tehokkuutta työpäiviin Cuckoon avulla

Cuckoo on hyvinvointisovellus, josta löydät yli 1 000 fysioterapeutin suunnittelemaa taukoliikuntavideota. Cuckoo tuo säännölliset, lyhyet tauot rytmittämään työpäivää sekä auttamaan palautumisessa jo työaikana sekä sen jälkeen.

Cuckoon pelilliset ominaisuudet houkuttelevat ja muistuttavat pitämään taukoja: jokaisesta tauosta ja merkitystä aktiviteetista saat pisteitä, kerrytät streakia ja näet edistymisesi.

Pelillistettyä hyvinvointia työpäivään

Keräämällä pisteitä etenet kartalla ja voit osallistua kilpailuihin ja voittaa upeita palkintoja! Jos yritykselläsi on Cuckoo käytössä voit myös seurata työkavereidesi etenemistä, muodostaa sisäisiä tiimejä sekä haastaa kollegoita. Cuckoota käyttää jo reilut 200 eri yritystä ja organisaatiota.

Cuckoo-hyvinvointisovellus edistää tutkitusti työhyvinvointia. Työterveyslaitoksen teettämän tutkimuksen mukaan Cuckoon aktiivisella käytöllä on positiivinen vaikutus sosiaaliseen, henkiseen ja fyysiseen jaksamiseen. Lisäksi tutkimuksessa selvisi, että sairauspoissaoloja pystyttiin vähentämään Cuckoon käytöllä kolmen kuukauden intervention aikana 0,5 päivää/henkilö. Muita koettuja hyötyjä Cuckoo-sovelluksen käytöstä oli parantunut palautuminen ja lisääntynyt yhteisöllisyyden kokemus työpaikalla. Lue lisää tutkimuksesta täältä.

Lisää sisältöä työpäivän tueksi

Hauska taukojumppa – Markus Pöyhösen piristävät taukoliikkeet

Taukojumppa on parhaimmillaan hauskaa ja helppoa. Se ei myöskään vie paljoa aikaa, etkä tarvitse siihen erityisiä varusteita tai ohjausta. Muutama minuutti ja jumppa on tehty! Löydät havainnollistavat videot artikkelista.

Toimistotyöläisen taukojumppa – helpot liikkeet työpöydän ääressä

Täydellisen taukojumpan voi tehdä myös työpöydän ääressä! Aikaakin riittää vain muutama minuutti. Löydät havainnollistavat videot ja ohjeet artikkelista.

Lyhyt taukojumppa – tehokkaat liikkeet nopeaan taukoon

Taukojumpan ei tarvitse viedä paljoa aikaa. Nopeat ja tehokkaat liikkeet piristävät työpäivää ja virkistävät oloa.